Etusivu
Akvaario hulinaa kotisivu on minun tapani jakaa minun harrastus muiden kanssa. Olen sipoossa asustava -90 syntynyt mies. Asun avoivaimoni kanssa kerrostalossa ja juuri nyt meillä on 5 akvaariota josta 1 seisoo tyhjillään. Aloitin harrastuksen uudestaan tammikuussa 2011, sitä ennen oli lapsuuden kodissa ollut 60 litrainen jossa oli vaikka mitä. Äitini hoiti silloin akvaariota mutta huonon vedenlaadun ja pienen tilavuuden takia kalat ja kasvit eivät nauttineet olostaan ollenkaan, tämä oli niitä aikoja kuin en ollut tutkinut akvaario harrastusta sen kummenpaa. Kuin harrastus alkoi taas kiinnostaa niin oli ensin vähän mutkia matkassa mutta ajan myötä kaikki oli helpompaa ja kaikki muuttui rutiiniksi.
RaQu – 4.4.2011